Kävele Naiselle Ammatti 10.9.2017

Osuuskunta Pyhävaate on mukana Kävele naiselle ammatti- tapahtumassa kannustaen kaikkia pantapaidan käyttäjiä osallistumaan hyväntekeväisyyskävelyyn 10.9.2017. Tule testaamaan oman pantapaitasi kestävyys ja osallistu hyvää tekevään kävelytapahtumaan!


Piispa Tapio Luoma toimii Espoossa järjestettävän Kävele Naiselle Ammatti –tapahtuman suojelijana. Kirkon Ulkomaanavun hallituksen jäsenenä hän on voinut nähdä, kuinka suomalaisten antama apu on vaikuttanut naisten aseman kohentumiseen maailmalla. Piispa Tapio Luoma pohtii haastattelussa auttamista ja hyväntekemistä, ja kuinka maailmaa muutetaan askel kerrallaan – ja yhdessä.


Auttaminen on osa ihmisyyttämme


Nykyihminen kaipaa omakohtaista kokemusta auttamisesta. Tuloksena on hyvä mieli ja tunne siitä, että itsekin on osana inhimillistä, lähimmäisestä välittävää globaalia yhteisöä.


-Hyväntekeminen on tärkeä osa omaa ihmisyyttämme, Espoon piispa Tapio Luoma sanoo.


-Kyse ei ole yksinomaan lähimmäisen hätään puuttumisesta, vaan myös omasta kyvystämme kantaa vastuuta. Tämän päivän ihmiselle on tärkeää pohtia, säilyykö itsellämme aito avoimuus lähimmäisen unelmia, lähimmäisen hyvinvointia kohtaan.


Piispa Tapio Luoma toimii Espoossa järjestettävän Kävele Naiselle Ammatti –tapahtuman suojelijana. Kirkon Ulkomaanavun hallituksen jäsenenä hän on voinut seurata, kuinka suomalaisten antama apu on vaikuttanut naisten aseman konkreettiseen kohentumiseen eri puolilla maailmaa. Vierailut mm. Haitin ja Ugandan kriisialueilla vahvistivat Luoman henkilökohtaista näkemystä auttamisen merkityksestä. Muidenkin Kirkon Ulkomaanavun hankkeiden avulla on voitu edistää kehitysmaiden naisten voimaannuttamista ja heidän tukemistaan kouluttautumaan ammattiin – ja näin ottamaan vastuuta perheestä ja lähiyhteisöstä.


Ulkopuolista tukea ja rohkaisua tarvitaan edelleen.


Traditionaalisissa kyläyhteisöissä naisten asema ei läheskään aina ole suvereeni eivätkä he avutta pysty murtamaan sitkeitä, perinteisiä ennakkoluuloja.


-Vaikka miehet toimivat paikallisten yhteisöjen johtoasemissa, naisten merkitys arjen olojen parantamisessa on usein korvaamaton, Luoma huomauttaa.


-Muutosvoima piilee naisten kyvyssä kantaa vastuuta. Uuden elämän synnyttäjinä he myös ymmärtävät ainutkertaisen elämän arvon.


Oleellista on se, ettei avustuskohteessa lievitetä vain kriisiolojen oireita, vaan syitä analysoidaan ja niihin puututaan riittävällä voimalla –ja riittävän ajoissa.
Luoman mielestä Kävele Naiselle Ammatti –hanke on hyvä esimerkki hankkeesta, joka voi lietsoa toivoa maailmaan.


-Toivoa tarvitaan, hän sanoo.


-Toivon ylläpitäjiä tarvitaan kipeästi, sillä usein juuri se haihtuu ensimmäisenä epäinhimillisissä olosuhteissa antaen tilaa ahdistukselle ja katkeruudelle.


Kehitysmaiden kulttuureissa naisten rooli on kiistaton kodin arkielämän ylläpitäjinä.


-Nainen on tärkeä myös sanoman välittäjänä ja asennemallina tuleville sukupolville.


Katkeruuden spiraali katkaistava ajoissa


Luoman mielestä Naisten Pankin hankkeet toimivat muistutuksena meille jokaiselle siitä, että oma elämä ei ole täysipainoista, ellei siihen kuulu mukana toisista huolehtiminen.


-Jokin tärkeä ulottuvuus elämästämme katoaa, ellemme kanna vastuuta heistä, joilla asiat eivät ole hyvin, Luoma arvioi.


Siksi on tärkeää muistuttaa itsellemme, että välinpitämättömyys muualla maailmassa elävien huono-osaisten tilanteesta saattaa johtaa globaaliin epätoivottavaan kehitykseen, jonka seurauksena syntyy katkeruutta – jopa vihaa.


-Auttaessamme kehitysmaiden ihmisiä, emme auta vain heitä: tällöin autamme myös itseämme pysymään ihmisinä.


Kristityn voima on toisen kivun kantamisessa


Piispa Tapio Luoman mielestä kysymys ei vain eettisestä ohjeesta: tee itsellesi se, minkä toivot lähimmäisen tekevän sinulle.


-Syvällisempi näkökulma on se, että jaamme ihmisinä saman ihmisyyden. Uskomme Jumalaan, joka ei ainoastaan luonut ihmistä, vaan joka syntyi itse ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa. Näen tässäkin hankkeessa vahvan, kristillisen uskon näkökulman. Kristityn ihmisyyteen kuuluu varjojen sietäminen, oman kivun kantaminen - mutta myös toisen kivun kantaminen.


Autettavia löytyy myös läheltä.


-Ymmärrän erittäin hyvin väitteitä, että ensin pitäisi saada oman maan autettavat autetuiksi, Luoma sanoo.


Hän pohtii, milloin Suomessa asiat olisivat niin hyvin, että momentum auttamiseen olisi kaikkien kansalaisten mielestä käsillä ja oikein ajoitettu.


-Ei koskaan, hän sanoo.


-Kun vieressämme on ihminen, joka tarvitsee apua, on ”minä ensin ” –ajattelu on käymätöntä: meillä ei yksinkertaisesti ole aikaa hukattavissa.


Kirkon Ulkomaanavun Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -kävelytempaus on vuosittainen hyväntekeväisyystapahtuma, ja Suomessa jo 60 paikkakunnalla.  Lahjoita 30 € Piispa Tapio Luoman sanoin maailmaa muutetaan askel kerrallaan; tule kävelemään ammatti kehitysmaan naiselle. Espoossa tapahtuma järjestetään nyt neljättä kertaa 10.9. klo 11 alkaen, paikkana Haukilahden Paviljonki, Mellstenintie 12. 

 

 

Kävelyyn voit ilmoittautua virallisesti naistenpankin sivulla: www.naistenpankki.fi/tule-mukaan/kavele-naiselle-ammatti

 

Osallistu Osuuskunta Pyhävaatteen kanssa Kävele naiselle ammatti -tapahtumaan pantapaidan kera, käy katsomassa tapahtumasivu Facebookissa: https://www.facebook.com/events/1457422671004022/?acontext=%7B%22ref%22%3A%223%22%2C%22ref_newsfeed_story_type%22%3A%22regular%22%2C%22feed_story_type%22%3A%22117%22%2C%22action_history%22%3A%22null%22%7D

 

 

 Jos pantapaita puuttuu vielä tai kaipaa päivitystä, voit tilata pantapaidan Pyhävaatteen kaupasta!

 

 

Haastattelu: Leena Jokiranta

 

 

Jaa
Jaa
Please reload

Uusimmat tekstit

November 9, 2016

Please reload

Arkisto
Please reload

evästeet

tilaa uutiskirje
Subscribe to our newsletter
  • Facebook Social Icon
  • Pinterest Social Icon
  • Instagram Social Icon

Osuuskunta Pyhävaate & kaikki taivaan tavarat 2019.