Upouusi papintakkini saapui viikko sitten kuriirikyydillä Lundiin. Sain sen juuri parahiksi käyttöön paavi Franciskuksen ja Luterilaisen maailmanliiton johdon yhdessä isännöimiin ja emännöimiin reformaation merkkivuoden ekumeenisiin avajaisiin. Niitä vietettiin Lundin tuomiokirkossa lokakuun viimeisenä päivänä, jota vietetään monissa luterilaisessa kirkossa reformaation päivänä.
Takki sai runsaasti kehuja osakseen. Tosin moni muukin virasta viestivä vaate olisi sopinut Lundin tuomiokirkkoon kokoontuneeseen kirjavaan joukkoon, jossa näkyi kaikkea bampupaidasta sutaaniin ja kaftaanista kukkamekkoon. Harvassa luterilaisessa kirkossa määritellään papin juhlapukeutumista samalla tavalla kuin Suomessa. Meidän lisäksemme lähinnä Ruotsissa, jossa papin juhlapuku sekä miehillä että naisilla on lipereillä varustettu kaftaani (taikka, jos puvun feminiiniä versiota halutaan painottaa, kaftanetti). Liperittäkin Pyhävaatteen papintakki muistuttikin siinä määrin paikallista kaftaania, että sain päivän mittaan vastatata useampaankin Ruotsin kirkon edustajille tarkoitettuun kysymykseen. Täydestä meni siis.
Vaatteet herättivät keskustelua Lundissa muutenkin. Luterilainen maailma on melko jakaantunut liturgisen pukeutumisen suhteen. On niitä, jotka protestanttisessa hengessä eivät suin surminkaan pistäisi päällensä albaa taikka messukasukkaa, mutta puketuvat sen sijaan mustaan Luther-talariin. Tämä on käytäntö lähes kaikissa Saksan maakirkoissa sekä monissa Latinalaisen Amerikan luterilaisissa kirkoissa. Tästä matalakirkollisesta perinteestä tuleville oli kova pala nieltäväksi, että Lundin tuomiokirkon alttarilla Luterilaisen maailmanliiton johtajat (jopa chileläinen pääsihteeri!) olivat pukeutuneet paavi Franciskuksen tavoin albaan ja stolaan. Mutta Lundin rukoushetkessä haluttiin viestittää myös yhteisen liturgisen ruumiinkielen kautta enemmänkin katolilaisia ja luterilaisia yhdistävistä kuin erottavista tekijöistä.
Kirjoittaja Kaisamari Hintikka
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentin.