Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran 1.8.2017 Pyhävaatteen vanhassa blogissa.
Yksivuotias Osuuskunta Pyhävaate laajenee kansainvälisille markkinoille
Suomalaista papinvaatealaa uudistanut Osuuskunta Pyhävaate aloittaa papinvaatteiden kaupan Suomen rajojen ulkopuolelle. Yksivuotias yhteisöllinen yritys on vakiinnuttanut paikkaansa Suomessa. Unisex-mallinen papintakki herätti ilmestyessään laajaa huomiota, sillä se ei erottele kantajaansa sukupuolen perusteella. Mallisto on laajentunut papintakeista muihinkin pappien, nuoristyönohjaajien ja diakoniatyöntekijöiden vaatteisiin, sekä muihin kristillishenkisiin tuotteisiin.
“Pyhävaate on vuodessa kasvanut noin 50 jäsenen aktiiviseksi yhteisöksi, ja kauppaa käydään nyt jo ainakin Ruotsiin ja Englantiin Suomen lisäksi”, sanoo Osuuskunta Pyhävaatteen kansainvälisen kaupan harjoittelija Hanna Lumppio.
Osuuskunta Pyhävaate sanoo panostavansa suomalaisen käsityön tukemiseen. “Meille on tärkeää, että suurin osa tuotteen hinnasta menee käsityöläiselle. Tuotteitamme tehdään ympäri Suomea esimerkiksi Oulussa, Jyväskylässä, Porissa ja pääkaupunkiseudulla. Iloitsemme, että pystymme tällä tavoin työllistämään ja tekemään tuotteet täysin käyttäjien kokemuksia kuunnellen ja heidän toiveistaan”, Osuuskunta Pyhävaatteen hallituksen puheenjohtaja Meri-Anna Hintsala täydentää.
Ilman haasteitakaan tuore yritys ei ole päässyt eteenpäin. Hintsala summaa tilannetta: “Ala on Suomessa vaikeaa, koska työ on kallista. Vaatii paljon työtä saada suomalaisesta käsityöyrityksestä kannattava. Uskomme kuitenkin yhteisölliseen tekemiseen ja hyvään meininkiin – ja tietysti siihen, että tuotteet ovat juuri sellaisia, joita käyttäjät tarvitsevat.”
Lisätietoja
www.pyhavaate.fi
Meri-Anna Hintsala
Hallituksen puheenjohtaja p. 050-9104453
Sign in in order to write a comment